m niin kuin morkkis

Kuten jo deletoimassani postauksessa selostin, perjantai juhlineen ei ollut katastrofaalinen, muttei myöskään brilliantti. Ehkä olen päässyt vähän eteenpäin, ajatukset ovat siirtyneet poispäin Entisestä.


Tämä päivä on mennyt syödessä törmättyäni suurimpaan ristiriitaani. Nimittäin yhtä paljon kuin pelkään lihomista tai edes tähän painoon jämähtämistä, pelkään sitä, että ystävät huolestuvat minusta. Ensinnäkään en halua näyttää heille, että olen vaarassa sairastua uudestaan (heidän silmissäänhän olen varmasti terve ja ruokahaluinen), varsinkaan, kun ystäväpiirissä on sh-taustaisia tapauksia. Ahdistun itse muiden laihdutusyrityksistä ja ihan vain nirsoiluistakin, joten minusta tuntuu välillä mahdottomalta olla se ilonpilaaja, kun joku keksii että hei leivotaan pullaa. Tavallaan tiedän, että on järjenvastaista syödä muiden odotusten mukaan, mutta oma ahdistukseni kasvaa aina niin merkittäväksi kun huomaan seurueessa jonkun laihduttavan, etten halua ottaa edes riskiä, että asettaisin ystäväni samaan asemaan. Joten, kun kaveri tänään huudahti että ostetaan edes jätskiä!, se oli menoa tältä päivältä. Toisaalta tulin siihen tulokseen että jatkossa minun on joko a) pidettävä huolta että muiden ihmisten läsnäolo ei vaikuta syömiseeni tai b) vähentää hengaamista sosiaalisissa tilanteissa. On turha edes sanoa kumpi keino olisi järkevämpi, mutta tehokkuus onkin sitten ihan eri juttu.


Huomasin juuri, etten kestä syöpöttelystä seuraavia fiiliksiä, joten seuraavat herkut syön vasta uudessa kämpässä puolentoista viikon päästä. Se on minulle pitkä aika, sillä laihimpinakin aikoina herkkuja meni kerran viikossa ja nyt olen tottunut vieläkin possumpaan elämään. Lisäksi muuton jälkeisenä päivänä lähden parin ystävän kanssa reissuun, josta haluan selvitä mieli mahdollisimman ehjänä. Tiedän, että tulen matkalla paremmin toimeen itseni kanssa kun minun ei tarvitse miettiä edellispäivien syömisiä vaan voin olla niihin tyytyväinen.