Selvennys

Välillä tätä blogia kirjoittaessani mua häiritsee yksi seikka. Tunnen että siellä ruudun takana on/tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat lukeneet parantumismyönteistä blogiani ajoilta kun jaksoin suhtautua ruokaan vähän positiivisemmin ja kehittävämmin, ja jotka nyt ajattelevat että olen epäonnistunut tai antanut periksi sairaudelle. Haluan kuitenkin sanoa, että tähän ruokakeskeisyyteeni ja kaikkeen siihen ahdistukseen mistä kirjoitan blogiini on kyllä ihan syy. Kelläpä ei olisi, mutta jostain syystä halusin vain muistuttaa.


Minulla on viimeiset kaksi kuukautta ollut henkisesti niin paha olo, etten ole koskaan, edes pahimpina syömishäiriöaikoinani, kokenut samanlaista. Ensimmäistä kertaa elämänhaluni ja motivaationi jatkaa elämää on todella alhaalla. Päiväni ovat menneet epätoivossa ja miettien minkäänlaista tapaa selvitä ahdistuksesta. Voitte ehkä arvata loput.
Kaikki alkoi siitä, kun jouduin taas? face-to-face suurimman pelkoni kanssa. Enkä ollut siihen todellakaan valmis. Jouduin hylätyksi, käsitykseni mukaan vielä näiden päästäni löytyvien vajavaisuuksien takia. 
Olen kykyjeni mukaan yrittänyt aktiivisesti parantaa oloani. Olen lukenut elämänasenneopuksia ja pakottanut itseni sosiaaliseen toimintaan. Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu auttavan. Silti minun on pakko saada tämä ahdistus pois, sillä en voi elää sen kanssa, mutta en voi myöskään ajatella kuolemaa läheisteni takia. He ovat saaneet kestää jo tarpeeksi, ja tiedän, että monet heistä syyttäisivät itseään.
Joten ehkä tämä valottaa miksi käyttäytymiseni on vääristymään päin. Yritän vain selvitä. Niin kauan kun olen hengissä tämä tapa purkaa ahdistusta palvelee tarkoitusta.

Andy <3