47

Päähäni on iskostunut luku 47.

Se ääni päässäni on kehottanut minua kaiken aikaa pyrkimään takaisin 47:n. Myös silloin, kuin olin terveimmilläni, vaikka ääni olikin hiljaisempi niihin aikoihin.

Kuulin tänään äidiltä, että 47-kiloisena olin ruma. Hän on aina kehunut myös ulkonäköäni, mutta nyt hän myönsi että olin ruma tai ainakin että se oli rumaa. Outoa, sillä kaipaan niitä aikoja, sillä ihmiset koko ajan reagoivat ulkonäkööni sanomalla että olin kaunis. Sanovatko ihmiset niin oikeasti vain säälistä? Koska ajattelivat, että syömishäiriöisen itsetunto tarvitsee jatkuvaa kehumista?  Äidin mukaan ihoni oli kuulemma kuin vanhuksen ja käsivarsillani oli ohut lanugo-turkki.  Minä en vaan voi uskoa noita edellisen lauseen väittämiä, en koskaan ollut niin laiha. Äiti tietää, että minulla on edelleen jokin pakkomielle lukuun 47, joten ehkä hän haluaa vain liioitella silloisia ongelmiani, jotta en laihduttaisi itseäni samoihin mittoihin? Vai olenko todella ollut niin sairas, etten ole sitä täysin itse edes jälkikäteen tajunnut?

Saan välillä mieleeni välähdyksiä, mutta en tiedä ovatko ne välähdyksiä todellisuudesta vai jotain vainoharhaisuuteni tuotetta. Niiden välähdysten aikana mietin sitä mahdollisuutta, että olisin uppoamassa uudestaan syömishäiriön suohon ja huomaan jotain hälyttäviä ajatuksia, jotka kulkevat samaa rataa kuin kolmisen vuotta sitten sairastuessani. Esimerkiksi minusta on alkanut tuntua, että ruumiinkuvani on vääristynyt - mikä on sinällään erikoista, sillä se ei ollut mielestäni edes sairaimmillani kovin vääristynyt - en loppuenlopuksi (nelosella alkavassa painossa ollessani) nähnyt itseäni läskinä vaan ruualla leikkiminen tyydytti enemmänkin kontrollintarvetta kuin tarvetta laihduttaa läskiä pois. Mutta ns. "paranemisen" ja "painon normalisoinnin" lähtiessä käyntiin, yli 10 kiloa sitten tunsin itseni ihan yhtä läskiksi kuin nytkin (=läskiksi!). Toisaalta elämän potkiessa päähän tunnen taas olevani se hatara, tuskin pystyssä pysyvä tyttö, ja se saa ryhtinikin lysähtämään. Näyttää varmaan kamalalta, kun tälläinen normaalipainon keskijanan yläpuolelle sijoittuva tyttö lysähtää kasaan leikkimään kävelevää luukasaa, tuntuu kuin se olisi automaattinen reaktioni vastoinkäymisiin.


Huomenna on lähtö mökille, ja sitä en muistanut ottaa huomioon suunnitelmaa tehdessäni. En usko, että tulee ongelmia, yritän syödä tarpeeksi mutta "turvallista", juhannusaattona voin sitten toivottavasti rauhallisin mielin suoda itselleni keskikesän herkkuja ja testata La rossa-vegaanimakkarat <:


Hyvää ja rentouttavaa juhannusta!

Salaisuus

Askarruttaa, joten ajattelin kertoa teille ajatuksiani

Pelottaa todella, että minut tuomitaan tämän blogin takia, 

että olen jotenkin

epäonnistunut

antanut periksi

parantumisessa siis.

Haluan vain pysyä elossa ja sietää itseäni

kirjoitan mitä ajattelen.

En minä vapaaehtoisesti ajattele mitä syön tiistaina (on lauantai)

mieluummin olisin säätämättä itselleni sääntöjä

mutta pelkään mitä tapahtuu ilman niitä.

Ehkä minun ei pitäisi kirjoittaa niitä tänne? Vaan mistä sitten voisin seurata omia ajatuksiani?

Selviytymisstrategia

Ensiviikolla on juhannus + siskonpoikani syntymäpäivät. Syntymäpäivien tarjoilussa minut on varmaan huomioitu kasvisvaihtoehdoilla (ne järjestetään siis vuokratussa tilassa, ruuat tilattu jne.) joten en viitsisi ruveta hankalaksi juuri nyt - olenhan tähänkin asti syönyt ihan kiltisti kaiken mitä minulle on tarjottu ja enemmänkin. Ja tosiasiassa keskiviikkona on varmaan jo sellainen henkinen nälkätila meneillään että vaikka minua ei olisi huomioitu tarjoilussa niin söisin siellä kinkkupiirakan reunoja ja marenkeja ihan vaan syömisen ilosta. Itsekurini on vielä jalostuttava paljon, jotta se olisi entisellään.

Juhannus taas on lempijuhlani. Tai ainakin itsepäisesti väitän sen olevan, vaikka viime vuosina se ei ole täysin minua vakuuttanut autuaasta ihanuudestaan. Silloin mennään veljen ja hänen ex-vaimonsa (kutsun häntä nyt randomisti kirjaimella R) mökille samalla porukalla kuin aina, leikitään ehjää perhettä (sellaista kuin ennen veljeni ja R:n eroa), pelataan Yatsya, ja ennen kaikkea SYÖDÄÄN. Mökki on minulle se paikka jossa voin unohtaa olevani millään tapaa sairas. Olen normaalien ihmisten kanssa. Teen normaaleja asioita, autan muita, en ehdi juurikaan ajatella omia murheitani. Mökillä ei myöskään asiat muutu niinkuin kaupungin todellisuudessa. Kaikista rauhoittavin tekijä on kuitenkin R. Hän on aina valmis tukemaan ja huomaa helposti, jos minulla on jokin huonosti. Hän huomasi ensimmäisten joukossa kun muutama vuosi takaperin olin laihtunut, vaikkei hän silloin vielä työskennellytkään syömishäiriöisten parissa (oops, tunnistettavaa informaatiota). Hän myös syö ihanteellisen normaalisti. Erittäin järkevästi, mutta suo itselleen makuelämyksiä juuri sopivasti. Hänen seurassaan saan olla heikko ja jo se antaa minulle voimia olla vahva ja huoleton. Voi tätä ylistystä, olen vain niin kiitollinen että hän on ollut elämässäni, vaikka nykyään entistä vähemmän.

Mutta NYT ahdistaa seuraava viikko. En voi olla rauhallisin mielin ja nauttia ruuasta mökillä jos en jotenkin kompensoi keskikesän porsasteluja. Siksi ajattelin tehdä jonkinlaisen alustavan suunnitelman näille neljälle päivälle joiden kuuluisi mennä kevyesti + torstaille. Tästä ei ole tarkoitus saada muiden kuin itseni selvää <:

L A U A N T A I (tänään)

kevyesti! 

syödyt:

1200: 1 annos soijarouhe-lipstikkakeittoa

+ pieni täysjyväpatonginpala

tuorejuustolla

+ kaakao (rasvattomaan maitoon,

1tl kaakaota, 1tl vaniljasokeria)

1500: maitokahvi

1 minttusuklaamakeinen

ilta:

[ ] 1 näkkäri

  [ ] 1 riisikakku

[ ] hedelmä ?

TAI

[x] lämmin leipä kasviksilla + juustolla

S U N N U N T A I 

enemmän hiilareita

aamupala

[ ] kerrosviili/tuoremehua

[x] leivänpala levitteellä

lounas

[x] lipstikkakeittoa

[x] kaakao

päivällinen

[x] keitettyä riisiä ja kananmunaa

iltapala

[x] hedelmä

+ 1 kahvi, teetä?

M A A N A N T A I

enemmän hiilareita

aamupala

[x] leivänpala levitteellä

[x] rasvaton luonnonjugurtti

[x] tuoremehu

lounas

[ ] perunamuussia, pinaattikastiketta ja vihersalaattia

(papuja yms.?)

[ ] kaakao

Söin pastavihersalaattia.

päivällinen

[x] sama kuin lounas/salaattia

iltapala

[/] dippattavia: porkkanaa, kaalia, kurkkua

[ ] vähärasvaista maustettua kermaviiliä

T I I S T A I

kevyesti!

aamupala

[x] rasvaton luonnonjugurtti +

[ ] alle 1 tl hunajaa

[x] tuoremehua?

lounas

[ ] vihreä salaatti pastalla

(tee valmiiksi sunnuntaina ja pistä maustumaan)

kahvia & teetä !

iltapala

[ ] 2 lämmintä leipää kasviksilla ja juustolla

+ 1 hedelmä?

vatsa- ja reisilihasliikkeet joka päivä.

Keskiviiikko: siskonpojan synttärit

T O R S T A I:

About Start-listan mukaisesti.

Ja nyt haluaisin sanoa että tein tämän puhtaasti itseäni ja tätä tilannetta varten.

Tiedän että monille on ahdistavaa lukea ruokamääriä mutta tämä blogi on edellistä itsekkäämpiin tarpeisiin perustettu, sillä haluan blogin avulla seurata ajatusteni kulkua/kehitystä pidemmällä aikavälillä ja kirjoittaa rehellisesti ajatukseni olivat ne minkä laatuisia tahansa. Toivon tietenkin ettei tästä koidu kenellekkään ylimääräistä ahdistusta.

Tiedän, että ravitsemuksellisesti ei ole hyvä syödä juuri noin^, mutta tuo lista on minun tapani selvitä järjissäni juhannukseen, jotta voisin siitä nauttia kuten aina ennenkin. Olen erittäin pahoillani, jos aiheutan jollekkin käyttäytymiselläni pettymyksen, mutta en tähän hätään keksi muuta tapaa selvitä.

Edit: Taisin muuten lopettaa viime postauksenikin samaan aiheeseen. Alkaisikohan nyt asia olla selvä... (---:
Edit II: Jouduin vaihtamaan maanantain ja tiistain suunnitelmat keskenään, koska maanantai on hyvin pitkä päivä (jouduin heräämään kuudelta), joten en yksinkertaisesti pysyisi tolpillani noilla määrillä. Tiistaina voin sitten hyvin syödä maanantain suunnitelman mukaan.

Selvennys

Välillä tätä blogia kirjoittaessani mua häiritsee yksi seikka. Tunnen että siellä ruudun takana on/tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat lukeneet parantumismyönteistä blogiani ajoilta kun jaksoin suhtautua ruokaan vähän positiivisemmin ja kehittävämmin, ja jotka nyt ajattelevat että olen epäonnistunut tai antanut periksi sairaudelle. Haluan kuitenkin sanoa, että tähän ruokakeskeisyyteeni ja kaikkeen siihen ahdistukseen mistä kirjoitan blogiini on kyllä ihan syy. Kelläpä ei olisi, mutta jostain syystä halusin vain muistuttaa.


Minulla on viimeiset kaksi kuukautta ollut henkisesti niin paha olo, etten ole koskaan, edes pahimpina syömishäiriöaikoinani, kokenut samanlaista. Ensimmäistä kertaa elämänhaluni ja motivaationi jatkaa elämää on todella alhaalla. Päiväni ovat menneet epätoivossa ja miettien minkäänlaista tapaa selvitä ahdistuksesta. Voitte ehkä arvata loput.
Kaikki alkoi siitä, kun jouduin taas? face-to-face suurimman pelkoni kanssa. Enkä ollut siihen todellakaan valmis. Jouduin hylätyksi, käsitykseni mukaan vielä näiden päästäni löytyvien vajavaisuuksien takia. 
Olen kykyjeni mukaan yrittänyt aktiivisesti parantaa oloani. Olen lukenut elämänasenneopuksia ja pakottanut itseni sosiaaliseen toimintaan. Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu auttavan. Silti minun on pakko saada tämä ahdistus pois, sillä en voi elää sen kanssa, mutta en voi myöskään ajatella kuolemaa läheisteni takia. He ovat saaneet kestää jo tarpeeksi, ja tiedän, että monet heistä syyttäisivät itseään.
Joten ehkä tämä valottaa miksi käyttäytymiseni on vääristymään päin. Yritän vain selvitä. Niin kauan kun olen hengissä tämä tapa purkaa ahdistusta palvelee tarkoitusta.

Andy <3

Kesäloma = katastrofi?

Tottakai olen odottanut kesälomaa, mutta nyt alle viikon kestäneenä se on näyttänyt varjoiset puolensa ja osoittautunut potentiaaliseksi katastrofiksi. Oikeastaan minua pelottaa. Tulevaisuus, ihan vain jo huominen; en halua siitä samanlaista hikistä kaloreilla kuorrutettua ahdistusloukkua kuin tästä päivästä.


Vaikeaa olla. 
En viihdy ystävien seurassa: he eivät tajua. Asetan heidät ja itseni vain turhautuneeseen olotilaan kun yritän valottaa mikä minua vaivaa. He eivät ole kokeneet samaa. Sen sijaan he elävät huolettomasti, kuten kuuluukin ja heillä käy vain harvoin mielessä esimerkiksi se, miltä tuntuisi jos olisi jatkuva ahdistus päällä. Sitä A pohti ääneen sunnuntaina aamupalalla, kuin pieni ihmettelevä lapsi, ja minä huokasin.
En viihdy yksin. Yksin on alkanut taas tarkoittaa samaa kuin "kaksin syömishäiriöpeikon kanssa". Silloin tällöin mukaan lyöttäytyy muitakin peikkoja. Itseinhopeikko, jota en ennen edes tuntenut (tai tunnistanut), en edes anorektisena kautena. 
Yksin en juurikaan pysty syömään. Nämä lomapäivät, jotka olen viettänyt yksin (2-3 päivää), olen maannut ja odottanut, että äiti tulisi kotiin tarjoamaan jotain järkevää ruokaa. Tuntuu väärältä ottaa/valmistaa itselleen ruokaa, nähdä vaivaa sen eteen että syö.
Tänään kävi niin, että minua alkoi ahdistaa myöhäinen ateriani sen verran, että lähdin Alepaan täydentämään "epäonnistumiseni" ostamalla jäätelöä ja pizzaa. Ehkä olisin vähemmän huolissani, jos kaikki lomapäivät olisivat menneet yksin kotona kituuttaessa, mutta kun viikonloppuna olin kavereiden kanssa syöppölomalla siellä isäni talolla.


Olen puun ja kuoren välissä. Yksin koen jatkuvaa painetta yrittää olla vähempi syrjäytynyt. Ihmisten kanssa taas tunnen itseni epäonnistuneeksi ja sairaaksi.


Anteeksi sekava teksti. Kirjoittaminenkin on tuntunut lähiaikoina haastavalta.