k c a l s ?

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, ettei kaloreilla ole mitään väliä.
Olen itsekin ajatellut niin tässä välillä, kun olen ollut "tervehtynyt".
Mitä järkeä on käyttää tolkuttomasti aikaa ja energiaa laskutoimituksiin, jotka todennäköisesti menevät päin honkia? On todella vaikeaa laskea kalorit luotettavasti ilman keittiövaakaa, ja äitini on aikoinaan luvannut eräälle ystävälleni ettei sellaista meidän talouteemme koskaan tule, minun mielenterveyteni tähden.

Mutta kun painoa on tarkoitus laskea, ei mielestäni ole parempaa tapaa pitää tavoitetta mielessä kuin kaloreita laskemalla. Jos ne laskee joka päivä, joutuu joka päivä kohtaamaan valintansa ihan face-to-face, vaikka luvut olisivatkin vain suuntaa-antavia. Inhoan naisten ikuisia "pukuhuonekeskusteluja" kaloreista, mutta oman pääni sisällä ja täällä blogissa on minusta aiheellista käsitellä niitä; en ole tyytyväinen itseeni tämän kokoisena, joten minun on alettava tositoimiin ja kalorilaskuri on varteenotettava työkalu.

Tänään olen syönyt hyvin järkevästi, määrällisesti aika paljon, mutta ihan hyvälaatuista arkiruokaa. Määräkään ei paljoa ahdistele, sillä tänään on tanssiharjoitukset kuten jokaisena päivänä aina sitten näytöspäivään, eli lauantaihin, asti.


kcals 1135
kulutus tulee varmaan olemaan jotain 2300 luokkaa tänään,
mutta täytyy ottaa huomioon että kello on vasta kolme

En ole enää henkari

Odotan suurta motivaatiota ja varmuutta siitä, että en tule koskaan hyväksymään itseäni tämän kokoisena. Silloin voisin vain keskittyä ja paahtaa suoraan kohti tavoitetta, kuten pari-kolme vuotta takaperin.
Joka toinen hetki olen valmis lukittautumaan neljän seinän sisälle vain ulkoisen pehmeyteni vuoksi ja joka toinen hetki mietin, että ehkä sittenkin siedän itseäni tällaisena tai yksinkertaisesti että on parempi olla terve kuin laiha, joten miksi en sallisi itselleni nautintoa x. (x=ruokaa) Joskus lyön läskiksi (=ahmimisen lievempi muoto) tässä vaiheessa, joskus taas siirryn suoraan seuraavaan vaiheeseen eli entistä rankempaan itseinhoon ja ruoka-ahdistukseen.

Terapeuttini on sitä mieltä, ettei minun pitäisi laihduttaa, ei vaikka (ajattelen että) se tekisi minut tyytyväisemmäksi. Ja jos se ei ole jo valjennut niin minulla on teille yllätys: en enää ole lähelläkään alipainon rajoja, vaan normaalin keskirajan yläpuolella. Minun tulisi vain työskennellä mieleni kanssa kunnes hyväksyn sen että kaikista kauneimmat vaatteet eivät näytä hyvältä päälläni ja tulen toimeen pömppövatsani kanssa, jota olen inhonnut 2-vuotiaasta lähtien. Minä en oikein ymmärrä, miksi pitää itsensä sen kokoisena, että on vaikeampi löytää istuvia vaatteita? Varsinkin kun oman tyylin kehittäminen on minulle henkireikä.

Back to basics

_en edelleenkään osaa syödä

_olen aina liikaa tai liian vähän (tällä hetkellä liikaa)

_tunteet ohjailevat syömisiäni

_fysiikkani ON erilainen; se ei suodata kaikkea sitä paskaa kuten normaalisti pitäisi = tuplasti töitä


Hei vaan, siinä itselleni muistutuksena lista karuista totuuksista. En jaksanut enää taistella bloggaamisen houkutuksia vastaan, vaikka joskus tuntuukin että tämä on oiva tapa lietsoa ei-niin-terveitä ajatuksia. Ja kyllä, olen se sama konvehti, joka kirjoitti tätä blogia. Oli ikävä. Mutta, tarkoituksenani on toteuttaa se sama viaton toive kuin aiemminkin; tehdä itsestäni vähän siedettävämpi, sopivampi, olla ei-liikaa, olla itseeni tyytyväinen. Minulla on ollut kyseinen toive ennenkin, ja silloin se johti 33% painonpudotukseen ja rikkoutuneeseen mieleen; katsotaan mitä nyt tapahtuu.


Riski sairastua uudestaan on suuri. Mutta en myöskään kestä pääkoppaani hiljalleen kerääntyvää itseinhoa; se ei ole sen terveellisempää. En pääse siitä eroon tämän kokoisena. Asialle on siis tehtävä jotain, mahdollisimman tervein keinoin tietysti.